lauantai 25. huhtikuuta 2009

Vanhanen taistelee omiaan vastaan Natura-asiassa
















Suomen Natura-ratkaisu on toteutettu direktiivien vastaisesti ja näistä laittomuuksista ovat eniten joutuneet kärsimään maanomistajat, joista suurin osa on maanviljelijöitä ja puoluekannaltaan keskustalaisia. MTK on aktiivisesti pyrkinyt saamaan oikeutta jäsenistölleen ja kaikille niille, jotka ovat joutuneet Natura-laittomuuksien kohteeksi. Pääministeri Matti Vanhanen on asettunut puolustamaan vääryyttä ja laittomuutta sekä vastustamaan MTK:n toimintaa. Pääministeri Vanhanen on osoittanut asian käytännön toimenpiteillään.

Torstaina 8.7.2004 Helsingin Sanomat julkisti uutisen otsikolla Lapin Naturasta kiistellään EY-tuomioistuimessa. Uutisen mukaan hallituksen EU-ministerivaliokunta käsitteli asiaa keskiviikkona 7.7.2004. Se päätti, että Suomi tekee asiassa väliintulon eli ilmoittautuu tukemaan komissiota oikeusjutussa. Näin pääministeri Matti Vanhanen päätti toimia vastoin kansalaisten perusoikeuksia ja oikeusturvaa sekä vastoin EU direktiivejä puolustaessaan Suomen valtion rikolliseksi epäiltävää toimintaa. Vanhasen luottamus kasvaa alaspäin kuin lehmän häntä eikä tekstiviestikohut ja osatotuuksien kertominen lisää Vanhasen luottamusta. Vanhasen toiminta on kansan ja kansalaisten etujen vastaista. Näin ei voi jatkua. Suomi tarvitsee rehellisen ja oikeudenmukaisen sekä lainkuuliaisen pääministerin.

EU-ministerivaliokunnan kokoonpano

Hallituksen EU-ministerivaliokuntana kuuluvat seuraavat ministerit:
pääministeri Matti Vanhanen
valtionvarainministeri Antti Kalliomäki
ympäristöministeri Jan-Eri Enestam
ulkoasianministeri Erkki Tuomioja
oikeusministeri Johannes Koskinen
kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
liikenne- ja viestintäministeri Juha Korkeaoja
ulkomaankauppa- ja kehitysminsiteri Paula Lehtomäki

Ministerien kesälomalistan mukaan suraavat ministerit ovat olleet lomalla 7.7.2004
Antti Kalliomäki, jonka sijainen on Wideroos, 2. sijainen Mönkäre, 3. sijainen Luhtanen, 4. sijainen Koskinen 5. sijainen Eenestam
Erkki Tuomioja, jonka 1. sijainen on Vanhanen, 2. sijainen Lehtomäki, 3. sijainen Luhtanen, 4. sijainen Kalliomäki, 5. sijainen Rajamäki
Johannes Koskinen, jonka 1. sijainen on Luhtanen, 2. sijainen on Rajamäki, 3. sijainen Mönkäre 4.sijainen Haatainen, 5.sijainen Wideroos
Mauri Pekkarinen, jonka 1. sijainen on Lehtomäki, 2. sijainen Kääriänen, 3.sijainen Manninen, 4.sijainen Enestam ja 5. sijainen Koskinen
Juha Korkeaoja, jonka 1.sijainen on Kääriäinen, 2. sijainen Pekkarinen ja 3. sijainen Hyssälä
Paula Lehtomäki, jonka 1. sijainen on Vanhanen, 2. sijainen Korkeoja ja 3. sijainen Kääriäinen
Ministeri Karpela on ministerien sijaisuusluettelon mukaan ministeri Lehtomäen neljäs sijainen niin valtioneuvoston kanlsian kuin ulkoministeriönkin asioissa.

Pöytäkirja kokouksesta

Aika 23.6.2004 klo 8.30-9.10
Paikka Valtioneuvoston kanslia, Plenum-kokoushuone
Läsnä (x) pääministeri Matti Vanhanen
(x) ympäristöministeri Jan-Erik Enestam
(x) EU-asioiden valtiosihteeri Antti Peltomaki - sihteeri
opetusministeri Tuula Haatainen
kulttuuriministeri Tanja Karpela
peruspalvleuminsiteri Liisa Hyssälä

Lisäksi läsnä
erityisavustaja Jukka Salovaara
apulaistiedotuspäällikkö Mikko Norros
EU-tiedottaja Sanna Kangasharju
Neuvotteleva virkamies Markku Keinänen
Ylitarkastaja Liisa Rajakangas (asiakohta 1)
osastopäällikkö Jan Store, osastopäällikkö Antti Kuosmanen (asiakohta 2 a)
budjettineuvos Rauno Lämsä (asiakohta 2b)
vanhempi hallitussihteeri Kari Valonen, maatalousneuvos Päivi Mannerkorpi ja kalatalousylitarakstaja Harry Kaasinen (asiakohta 2c)
kansainvälisten asioain neuvos Leena Simonen (asiakohta 2 f)
lainsäädäntösihteeri Henriikka Hämäläinen ( asiakohta 3 a ja b)

1. Itämeren alueen lohen ja siian pyynti: Komission suunnitelma dioksiinin ja dioksiinin kaltaisten PCB:iden raja-arvoille. Ministeri Enestam esitteli asian. Puollettiin esitettyjä toimintalinjoja.

2. Neuvottelut ja kokoukset
a) Yleisten asiain ja ulkosuhteiden neuvosto 12-13.7.2004
- yleisten asiain kokoonpano, pääministeri Vanhanen esitteli keskeisimmät kokouksessa esille tulevat asiat. Puolleettiin esitettyjä toimintalinjoja
- ulkosuhteiden kokoonpano, pääministeri Vanhanen esitteli keskeisimmät kokouksessa esille tulevat asiat. Puollettiin esitettyjä toimintalinjoja
b )Ecofin-neuvosto 16.7.2004
Ministeri Enestam esitteli keskeisimmät kokouksessa esille tulevat asiat, Puollettiin esitettyjä toimintalinjoja.
c ) maatalous- ja kalatalousneuvosto 19.7.2004
Ministeri Hyssälä esitteli keskeisimmät kokouksessa esille tulevat asiat. Puollettiin esitettyjä toimintalinjoja.
d ) Epävirallinen EU:n kauppaministerikokous 11.7.2004
Ministeri Enestam esitteli keskeisimmät kokouksessa esille tulevat asiat. Puollettiin esitettyjä toimintalinjoja.
e) Epävirallinen koulutus-, nuoriso-, ja kulttuuriministerikokous 12.-14-7.2004
Ministeri Haatainen ja Karpela esittelivät keskeisimmät kokouksessa esille tulevata asiat. Puollettiin esitettyjä toimintalinjoja.
f ) Epävirallinen ympäristöminsiterikokous 16.18.7.2004
Ministeri Enestam esitteli keskeisimmät kokouksessa esille tulevat asiat. Puollettiin esitettyjä toimintalinjoja.

Tuomioistuin- ja valvonta-asiat

a ) Komissio vastaan Suomi ( C-225/04) ; satamavaltioiden suorittamsta valvonnasta annetun direktiivin 2001/106/EY täytäntöönpanon laiminlyönti, Suomen vastine
Pääministeri Vanhanen esitteli asian. Puollettiin esitettyä toimintalinjaa.

b ) Väliintulohakemus ja -kirjelmä: Lapin liiton ym. vastaan komissio (T-141/04) ja Kurt Martin Mayer ym. vastaan komissio (T-137/04); Natura-alueet
Pääministeri Vanhanen esitteli asian. Puollettiin väliintulohakemuksen esittämistä. Väliintulokirjelmä laaditaan ja käsitellään myöhemmin erikseen.

EU-asioiden valtiosihteeeri Antti Peltomäki

Erkin kommentti: Kohdan 3b esitteli pääministeri Matti Vanhanen tietoisena siitä, että Suomen Natura on valmisteltu ja toteutettu täysin vastoin direktiivejä ja Suomen lakia. Olen itse henkilökohtaisesti ottanut asian esille esittämällä hänelle kysymyksen asiasta Kokkolassa eurovaalitilaisuudessa. Samoin teki Alpo Ylitalo. Markku Sahlstedt on toimittanut valtioneuvoston kansliaan pääministerin erityisavustajalle Risto Volaselle kiistattoman todistusaineiston Naturan laittomuuksista, joita osaa on syytä epäillä rikoksiksi. Pääministeri Matti Vanhasen toiminta perusoikeuksien ja oikeuturvan loukkaamisen turvaajana on kansan edun vastaista toimintaa. Natura on malliesimerkki siitä mihin suuntaan Euroopan Unioni on menossa. Byrokratia vastaan kansalaiset. Olemme osa Euroopan neuvostoliittoa.

Ei kommentteja: